Matti Putkonen Työmiehen tuumailuja

Vaarallista ilmastopeliä suomalaisten terveydellä

Puolueet perussuomalaisia lukuun ottamatta hokevat kuin yhdestä suusta, että Suomen on vähennettävä hiilidioksidipäästöjä enemmän ja nopeammin. Yhteisenä silmätikkuna on erityisesti asuminen, vaaditaan kiinteistökohtaista päästötavoitejärjestelmää.

Asumiskustannukset nousevat vähintään 20%, jos päästövähennystavoitteet laajennetaan kiinteistökohtaiseen lämmitykseen ja jäähdytykseen. Ja mikä pahinta, toimenpiteet lisäävät räjähdysmäisesti sisäilmasairastumisia. Kodit ja koulut tulevat entisestään vihertymään, huoneiden nurkat nimittäin vihertyvät homeesta. Eivätkä vähiten siksi, että lämmityskustannukset kasvavat yli maksukyvyn.

Uusi köyhyysryhmä syntyy takuuvarmasti – ilmastoköyhät. Ilmastoköyhien suurin ja heikoimmassa asemassa oleva ryhmä tulee olemaan huonoa sisäilmaa pakenemaan joutuvat - sisäilmapakolaiset. Nämä ihmiset on kylmästi pudotettu suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolelle. Ja ainoastaan siitä syystä, että kepu ja SDP virkamiehineen ovat näin poliittisesti päättäneet.

Kunnianhimoisen pölhöpopulistisen ilmastopolitiikan toinen suuri suomalainen pakolaisryhmä syntyy sen myötä, että tavoite on tuottaa korruptoineella tuulivoimalla 30% sähköstä. Silloin Suomessa olisi noin 5000 uutta tuulivoimalaa nykyisten 700 lisäksi. Napakorkeudeltaan 150 – 200 metriä olevia jättikokoisia voimaloita olisi lähes jokaisella niemellä ja kukkulalla. Jo nyt tuulivoiman infraäänisaaste on pakottanut sadat perheet jättämään kotinsa sairastumisten takia. Vakavaa oirehtimista on ilmennyt rannikon läheisyydessä Satakunnasta aina Tornion jokilaaksoon saakka.

Hallituspuolueet demareiden ja punavihreiden myötävaikutuksella ovat vapauttamassa tuulivoimalat ympäristövaikutusarvioinnista (YVA).

Miksi?

Koska YVA edellyttäisi terveysvaikutusten arvioimista, jotta on mahdollista määritellä kuinka kauas asumuksista ja eläinsuojista tuulivoimat pitää sijoittaa. Toisin sanoen ihmisten terveydellä ei ole väliä, kunhan vain rahasampo saadaan pyörimään intressiryhmien vaurastuttamiseksi. Koskaan aiemmin vihreät eivät ole hyväksyneet YVA-menettelystä luopumista minkään tuotantomuodon kohdalla. Kepu ja vihreät löysivät nyt toisensa. Toiselle tavoite on ideologinen ja toiselle rahallinen. Kaikkihan muistanevat, että ex-ministeri Pekkarinen hoiti vävynsä konsultiksi rakentamaan syöttötariffijärjestelmän, jolla ohjataan miljardeja veroeuroja omille intressiryhmille - jopa lähisukulaisille - ja kansainvälisesti omistetuille yhtiöille.

Pariisin sopimusta käytetään keppihevosena siihen, että maailmalaajuisesti aurinko- ja tuulivoimantukijaisiin ollaan upottamassa 125 miljardia dollaria vuosittain. Eikä energiatarpeesta saada silti täytetyksi kuin 3 %. Näihin lukuihin on päätynyt Copenhagen Consensus Center arvioissaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

"Koska YVA edellyttäisi terveysvaikutusten arvioimista, jotta on mahdollista määritellä kuinka kauas asumuksista ja eläinsuojista tuulivoimat pitää sijoittaa."

Ei YVA sisällä tuollaista. Linkkaisitko edes yhden toteutuneen tuulivoima-YVA:n jossa näin on tehty?

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

Aika outo väittämä Copenhagen Consensus centeriltä ottaen huomioon että:

"Denmark was a pioneer in developing commercial wind power during the 1970s, and today a substantial share of the wind turbines around the world are produced by Danish manufacturers such as Vestas and Siemens Wind Power along with many component suppliers. In Denmark's electricity sector wind power produced the equivalent of 43.4% of Denmark's total electricity consumption in 2017, increased from 33% in 2013, and 39% in 2014. In 2012 the Danish government adopted a plan to increase the share of electricity production from wind to 50% by 2020, and to 84% by 2035.[7] Denmark had the 6th best energy security in the world in 2014."

Käyttäjän Lauri-PekkaAlanko kuva
Lauri-Pekka Alanko

Homma pyörii mainiosti niin kauan, kun Tanska voi käyttää ruotsalaista ja norjalaista vesivoimaa tuulenvaihtelunsa kompensointiin.

Harri Mulari

#2 Tuo ajatuspaja ei ole ollut aikoihin tanskalainen vaan verotussyistä yhdysvaltoihin sijoittunut hiililobbareiden propagandakanava.

https://www.desmogblog.com/2015/02/05/exclusive-bj...

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Jos ilmasto kerran lämpenee niin kuin on sanottu, Jyväskylän lämmitystarveluku 4800 muuttuu Helsingin arvoon 3800. Silloin lämmitykseen kuluu 79% siitä energiamäärästä mitä nyt, vaikka ei tehtäsi mitään muutoksia mihinkään.

Helsingissä tuhannen pisteen alentuma tarkoittaisi, että he tarvitsisivat enää 74% lämmitysenergiasta.

Jos lisäksi uusitaan järjestelmiä pahimmasta päästä aloittaen sitä mukaan kun tarvetta on, alkaa tuo homma olla taputeltu. Rakennusteollisuus tietenkin haluaisi kaikki Suomen kämpät remonttiin ja miellään viiden vuoden välein, mutta kyllä asukkaillakin pitäisi jotain sananvaltaa asiassa olla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Ainakin sairaan kallista. Kepulit, kokkareet ja sossut ajattelevat miten Suomen talouden saa tuhottua nopeimmin. Tehdään maailman kalleinta energiaa ja siirretään se vielä kalliimmin, annetaan maahanmuuttajille parhaat edut ja paras hoiva maailmassa. Myydään valtion tuottavat omistukset halvalla tai annetaan ne pois ilmaiseksi ja ostetaan mahdollisimman kalliilla tappiollista liiketoimintaa. Kyllä tästä vielä konkurssi aikaansaadaan.

Käyttäjän Sanna50 kuva
Sanna Tenkula

"Hallituspuolueet demareiden ja punavihreiden myötävaikutuksella ovat vapauttamassa tuulivoimalat ympäristövaikutusarvioinnista (YVA)".

Epäilen suuresti ettei tuulivoimaloiden kohdalla edes tehdä YVA.ta ja jos tehtäisiin niin ympäristövaikutusten arviointi ei vastaa totuutta. Jos olisi rehellisiä tutkimuksia tehty ei ihmiset kotiaan jätä.

Jos tuulivoimaloiden kohdalla tehtäisiin YVA-selvityksiä olisi samat konsultit asialla,jotka tekevät myös kivilouhimoille/murskaamoille valheellisia selvityksiä melusta, tärinästä ja niiden haitoista.

Eduskunnassa pitäisi nostaa esille konsultit ja haitattomat ympäristöselvitykset!
Nyt tarvittaisiin keinoja ja avointa keskustelua konsulttien kytköksistä tarkoituksella tehtyihin vääriin ympäristöselvityksiin. Kyseessä on vakavasta rikoksesta ja vääristä ympäristöselvityksistä. Aivan turhaa on YVA edes tehdä! Siitä on sadoilla ihmisillä kokemusta, liian moni on joutunut jättämään kotinsa.
Eihän tätä voi ymmärtää, että näin vakavien rikosten kanssa asukkaiden hengellä ja omaisuudella voidaan leikkiä.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Jos, siis JOS, Putkisen tieto tarvittavien tuulimyllyjen määrästä pitäisi paikkansa niin 5700 ripoteltuna tasaisesti ympäri maata, saataisi n. 64 km2 per mylly. Meret ja järvenselät olisi silloin vielä ihan kokonaan käyttämättä. Taitaisi jäädä aika moni niemi ja notko vielä rauhaankin. Etenkin kun niitä yleensä rakennetaan "puistoiksi" eli liki toisiaan.

Tälläkin kertaa faktat taitavat Putkosella olla vain "niin on jos siltä tuntuu" -tasoa.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Suomessa tuulivoimalat rakennetaan kustannussyistä valmiiseen infrastruktuuriin, tiet ja sähkölinjat, ja samalla asutuksen viereen. Koska Suomessa ei tuule tarpeeksi, tänne rakennetaan maalle asuuken viereen valtavia merituulivoimaloita jotka muualla maailmassa menevät kauas merelle. Jopa 250-metrisiä.

Minua harmittaa että tuulivoimakritiikistä on tullut persuilua. Ehkä Putkonen yrittää peittää sitä faktaa että persut pettivät vaalilupauksensa vtuulivoimaloiden tukien lopettamisesta. Heidän hallituskautenaan tariffitukea myönnettiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kahden ministerinsä voimin halliuksen nimeämä valiokunta esitti uuden tuulivoimatuen. Sen jonka huutokauppa on par'aikaa menossa.

Toimituksen poiminnat